Kuvien kivenlohkareet on väsätty lemmikkieläinkaupasta ostamastani korkkikaarnasta, jonka hakkasin ja sahasin palasiksi. Kaarnassa on luonnostaan hyvä “kivi”tekstuuri 28-30mm mittakaavaa ajatellen ja sen etuna verrattuna foamiin on spraymaalin kestävyys. Isommissa paloissa liimailin pienempiä palasia isompien päälle ihan perus puuliimalla (Erikeeperkin kelpaa hyvin). Lopulta liimasin palat 1mm plasticardille, flockasin alustat hiekka-/sahajauho-flockilla ja pohjamaalasin koko höskän harmaalla spraymaalilla.

Pohjamaalin kuivuttua suttasin kivet mustalla washilla (tein sekoittamalla halpaa Folk Artin akryylimaalia ja vettä), sen jälkeen sutaisin joihinkin kohtiin ruskeaa washia ja lopuksi vedin drybrush highlightin kahdella eri harmaalla (GW:n Codex Grey ja Fortress Grey). Alustoihin ruskea pohjamaali ja kevyt drybrush vaaleammilla ruskeilla. Loppusilaus syntyi ripottamalla hieman static grassia ruoholampareiksi. Helppoa, nopeaa ja lopputulos kelpaa kyllä useimmille pelipöydille FaBasta nelkyttonniseen, Warmachineen ja Malifauxiin.

Kaikenkaikkiaan rakensin 12 erikokoista ja näköistä kivenlohkaretta ja rahaa kului parisenkymppiä. Aikaa rakenteluun ja maalailuun meni nelisen iltaa, tunti pari per ilta. Tämä on helppo rakennusprojekti jota voin suositella kaikille miniatyyripelaajille.

- Mordjinn

Tyylikästä ja sujuvaa
Alusta alkaen on selvää että julkaisija on halunnut tehdä Elder Sign: Omensista laadukkaan kokonaisuuden sen sijaan että olisi vain rääpäissyt kokoon jotain rahastuksen toivossa. Pelin äänimaailma, sekä korttipelistä lainattu kuvitus ovat huippuluokkaa ja kaikki toimii juuri niin sujuvasti kuin toivoisikin. Still kuvien päälle tehdyt kevyet animaatiot on tehty hyvällä maulla ja ne luovat peliin sopivan mystisenpainostavan tunnelman. iPadin kosketusnäytöllä pelaaminen onnistuu ketterästi ja useamman pelaajan kanssa pelatessa padia on helppo kierrättää sylistä toiseen. Kaikki pelin toiminnot ovat kätevästi saavutettavissa ilman alavalikoita ja koko homma toimii intuitiivisesti.

Hahmonvalinta ennen pelin alkua.

Yö museossa
Elder Sign: Omensissa pelaaja ottaa käskytettäväkseen maksimissaan neljän hengen tutkijajoukon, joka lähtee selvittämään paikallisessa museossa tapahtuvia outoja tapahtumia. Kunkin hahmon fyysistä ja henkistä kestävyyttä kuvataan Arkham Horrorista tutuilla kestävyys ja mielenterveys – attribuuteilla, joita on vaihteleva määrä riippuen siitä on hahmo lukutoukka vai gangsteri. Erilaisilla erikoiskyvyillä varustettuja tutkijoita on 16 erilaista ja monet hahmoista ovat tuttuja FFGn Arkham Horror ja Mansions of Madness lautapeleistä. Pelin päämääränä on sulkea ulottuvuuksien välinen portti, ennenkuin suuri muinainen luikertelee nielaisemaan todellisuutemme. Tämä tapahtuu keräämällä Elder Signejä, eräänlaisia mystisiä voimariimuja, joita kerätään ratkaisemalla museon kartalle ilmestyviä kauhujen museo – teemaisia seikkailuja. Seikkailuista voi lisäksi saada palkinnoksi erilaisia seikkailujen ratkaisemista helpottavia esineitä. Samaan aikaan kun pelaaja yrittää kerätä Elder Signeja kerää peli Doom – pisteitä. Jos Doomin määrä pääsee nousemaan 12 pisteeseen suuri muinainen syö maailman ja peli on hävitty.

Museon kartta, jossa kysymysmerkillä varustetut nastat kertovat eri seikkailujen sijainnit.

Virtuaalinen nopparalli
Kukin museon kartalle satunnaisesti ilmestyvä seikkailu koostuu yhdestä tai useammasta tehtävästä, jotka ratkaistaan määräämällä tehtävään sen ratkaisuun vaadittava määrä nopilla heitettäviä symboleita. Aluksi kullakin hahmolla on käytössään kuusi vihreää noppaa, joita heittämällä kunkin tehtävän yleensä 2-3 vaadittua symbolia pyritään heittämään. Jos noppien symbolit mahdollistavat tehtävän suorittamisen, sekä tehtävä että siihen käytetyt nopat katoavat. Jos seikkailussa on vielä tehtäviä jäljellä pelaaja heittää jäljellä olevat noppansa uudelleen. Elleivät heitetyt symbolit riitä minkään seikkailun tehtävän suorittamiseen, joutuu pelaaja poistamaan yhden nopan noppapoolistaan ja heittämään nopat uudelleen. Kun kaikki seikkailun tehtävät on suoritettu onnistuneesti saa kyseinen hahmo palkkioksi seikkailun suorittamisesta luvatut esineet. Jos nopat loppuvat kesken seikkailu epäonnistuu ja hahmo joutuu kärsimään vahinkoa kestävyyteensä ja mielenterveyteensä ja peli on taas piirun lähempänä voittoa. Systeemi on perusteiltaan yksinkertainen, mutta erilaiset noppien käytökseen ja määrään vaikuttavat esineet sekä tutkijoiden erikoiskyvyt muuttavat seikkailujen ratkaisut nautinnollisiksi pikkupulmapeleiksi. Chtulhu mytologiaan olennaisena osana kuuluvat kultistit ja muut museossa vaeltelevat hirviöt on toteutettu niin että ne muodostavat lisätehtävän siihen seikkailupaikkaan jossa oleilevat ja näinollen vaikeuttavat tehtävän suorittamista. Digitaalisessa versiossa nopanheitto toimii sutjakasti ja symbolien määrittäminen tehtäviin on miellyttävän vaivatonta. En ole vielä päässyt kokeilemaan Elder Signin pöytäversiota, mutta jo etukäteen ajateltuna noppien heittämisen määrä hiukan hirvittää.

Seikkailu jossa on kolme tehtävää. Alhaalla heitetyt nopat.

The World is Saved
Kaikenkaikkiaan Elder Sign: Omens on hauska peli. Kun pelin perusmekaniikka on hallussa menee yhden pelin pelaamiseen vajaa tunti ja lukuisista satunnaisista tapahtumista johtuen jokainen peli on erilainen. Pöytäpeliversiossa variaatiota on vieläkin enemmän, koska siinä on valittavana useampia suuria muinaisia, joilla kullakin on omat erikoisvoimansa. iPad (ja Android) versiossa ainoa vastustaja on demonisulttaani Azatoth, mutta en näe mitään syytä miksei FFG voisi lisätä Elder Sign: Omensiin vastustajia päivityksillä tulevaisuudessa. Vaikka pelin voittaminen ei olekaan hurjan haastavaa, lasketaan lopuksi onnistumiselle pistemäärä erilaisien pelin muuttujien avulla. Koska peli itsessään on tyylikäs ja mukavaa aivojumppaa on seuraavan highscoren metsästys miellyttävää puuhaa. Toistaiseksi olen pelannut peliä vain yksin, mutta en näe mitään syytä miksi se ei toimisi oivallisesti hotseat tyyppisenä moninpelinäkin. Elder Sign: Omens on suositeltava ostos ja se tarjoaa tunnelmallaan ja mietityllä pelimekaniikallaan lautapelikonkareille hauskaa ajanvietettä ja aloittelijoille helpon tien lauta- ja korttipelien mielenkiintoiseen maailmaan.

- Mordjinn

Allekirjoittaneen kokemusten mukaan ranskalaiset eivät todellakaan handlaa teknisten tai elektronisten vempaimien rakentamista, mutta kun on kyse fantasiamaailmoista, fiiliksen luonnista ja visuaalisesta kauneudesta ovat patonginpurijat Euroopan eliittiä. Ensimmäinen seikka, joka Claustrophobiassa kiinnittääkin huomion on pelin uskomattoman upea ulkomuoto. Kauniisti kuvitetut luolastonpalat, maalatut 28mm miniatyyrit ja pelin kuvitus ovat sitä luokkaa, että en ole vastaavaa koskaan nähnyt. Peli on suoraan sanottuna aivan helvetin hyvän näköinen. Moni kakku on päältä kaunis, mutta Claustrophobian tapauksessa myös pelin systeemi on täyttä rautaa.

17 maalattua miniatyyriä, 36 luolastonpalaa, kortteja, noppia ja nippeleitä. Claustrophobia on tavaran puolesta hintansa väärti.

Pelissä tuomituista rikollisista koottu palkkasoturijoukkio suorittaa itsemurhatehtäviä Uuden Jerusalemin alaisissa luolastoissa pyhiä voimia omaavan Vapahtaja-temppeliritarin johdolla vastassaan luolastoissa asustelevat demonit. Toinen pelaajista ottaa siis ohjattavakseen Vapahtajan joukot ja toinen demonit. Pelilauta koostuu luolastopaloista ja niistä syntyvä  luolastopelilauta muodostuu jokaisella kerralla erilaiseksi. Onkin miellyttävää että nykypeleissä laudan modulaarisuus alkaa olla arkipäivää, koska se lisää pelien uudelleenpeluuarvoa huimasti. Tähän kun lisätään vielä perusboksin kuusi erilaista skenaariota, sekä pelin nettisivuilta löytyvät lisäskenut, on jo Claustrophobian peruspaketissa pelattavaa lähes loputtomasti.

Ihmissoturit valmiina ensimmäiseen skenuun. Mukana Vapahtaja punaisessa viitassaan, Condemned Brute hakkulapio-kirveensä kanssa, sekä kaksi ketterää ja nopeaa Condemned Bladea.

Visuaalisen karkin lisäksi sääntöjen epäsymmetrisyys on se seikka, joka erottaa Claustrophobian muista vastaavantyyppisistä peleistä. Ihmis- sekä demonipelaaja nimittäin käyttävät erilaista systeemiä kierroksensa aikana joukkojensa käskyttämiseen. Ihmispelaaja heittää elossa olevien hahmojensa määrän kuusisivuisia noppia (d6) ja kukin noppa määrätään kullekin hahmolle. Jokaisella ihmishahmolla on kuusi eri kykyriviä, jotka määrittävät hahmon kolme attribuuttia: liike, taistelu ja puolustus. Hahmolle määrätty noppa kertoo kullekin kierrokselle sen kykyrivin jota kyseinen hahmo käyttää. Nerokas keksintö on että haavoittuessaan hahmo menettää kykyrivejään käytöstä, joka simuloi hienosti epätoivoisen taistelun ja haavojen tuomaa väsymystä ja stressiä. Ryhmän haavoittuessa voi syntyä myös tilanne, jossa heitetyt noppien silmäluvut eivät mahdollista kaikille hahmoille käytössä olevan kykyrivin käyttämistä. Tällöin kyseinen hahmo ei kykene kuin kyyristelemään paikoillaan ja puolustautumaan tarvittaessa. Kun hahmojen kyvyt kierrokselle ovat tiedossa ihmispelaaja liikuttaa hahmojaan luolastossa, taistelee ja tekee muita skenaarion voittoon tarvittavia toimenpiteitä.

Haavoittunut Condemned Blade käyttää kierroksella kykylinjaa numero 5.

Demonin kierroksella taas pelaaja heittää kolmea d6:sta ja valitsee niiden silmälukujen ja tarpeidensa perusteella haluamansa mahdolliset tapahtumat “Board of Destinyltä”. Nämä tapahtumat voivat olla esimerkiksi demonien kykyjen väliaikaista buffaamista, ihmisille haitallisten demonikorttien vetämistä, demonihahmojen summonoimiseen käytettävien uhkapisteiden keräämistä ja paljon muuta. Jotkut tapahtumat vaativat tietyn silmäluvun verran noppia ja toiset taas esimerkiksi “kaksi noppaa, jotka molemmat ovat tasalukuja”. Tämän jälkeen demonipelaaja summonoi demoneita pelilaudalle, taistelee ja niin edelleen.

Demonipelaajan kohtalon lauta tarjoaa kimurantteja valintoja kullakin vuorolla. Vasemmalla ylhäällä ykkösskenussa käytössä oleva Underground Hunter - isodemoni.

Usein epäsymmetrisissä systeemeissä syntyy tilanne, jossa toinen vaihtoehto on selvästi hauskempi ja/tai haastavampi pelattava. Claustrophobiassa kuitenkin molemmat systeemit synnyttävät omanlaisiansa taktisia valintatilanteita ja en ainakaan itse osaa sanoa kumman puolen pelaaminen on suurempaa hupia.  Kaikenkaikkiaan pelin sääntösetti on yksinkertaisessa syvyydessään aivan hämmästyttävän loistava. Peli rullaa todella sulavasti eteenpäin ja joka kierroksella joutuu tekemään vaikeita valintoja miten jakaa heittämänsä nopat ja kuinka liikuttaa joukkojaan. Taistelu on yksinkertaisuudessaan toimivaa ja hahmojen erikoisominaisuudet, demonin tapahtumakortit, erikois-luolapalojen ominaisuudet tuovat peliin sellaisen määrän muuttujia että heikompaa hirvittää. Silti peliaika on pystytty pitämään 60-90 minuutissa, kiitos virtaviivaisen systeemin. Claustrophobia onkin täyttä rautaa kannesta viimeiseen nippeliin saakka.

Kartta-pelilauta syntyy pelin aikana ja kartanrakennus onkin tärkeässä osassa pelin taktiikkaa.

CLAUSTROPHOBIA

• Pelaajamäärä: Kaksi. Pelin nettisivuilta on ladattavissa yksi kolminpeliskenaario, mutta se on toistaiseksi ainoa poikkeus sääntöön.
• Säännöt ja niiden raskaus: Keskiraskas. Claustrophobian sääntösetti on todella mahtavaa työtä ja mahdollistaa taktisen seikkailun ilman että säännöt tekevät pelistä harrastajapelaajalle pitkää tai raskasta. Vaimoni mielestä peli oli aivan liian sekava ja raskas, mutta hän edustaa koulukuntaa jonka mielestä noppien avulla ei saada aikaan actionia ja säännöt ovat tylsiä kivuudenhidastajia. Pelin alkukieli on ranska ja allekirjoittaneen mielestä ainoa miinusmerkki tulee sääntöjen englanninkielisestä käännöksestä, jossa on virheitä ja epäselvästi ilmaistuja asioita. Säännöissä on yksi TODELLA ISO käännösvirhe, eli demonien board of destinyn punaiset optiot voi valita “kerran threat phasessa” ei “kerran pelin aikana” kuten säännöissä lukee.  Onneksi pelin suunnittelija CROC on henkilökohtaisesti todella aktiivinen BGGn foorumeilla ja niitä tavaamalla hankalimmatkin kysymykset selviävät.
• Teema: Palkkasoturijoukko taistelee demoneita vastaan helvettiin yhteydessä olevissa luolastoissa. Need I say more. No sanotaan sen verran että kaikki pelin fluffi, korttitekstit, erikoisluolapalat sun muut kilkkeet tukevat valittua teemaa loistavasti ja pelissä on rutkasti kunnon seikkailufiilistä.
• Komponentit: Kaikki pelin komponentit ovat todella laadukasta jälkeä ja peli näyttää suoraan boksista repäistynä aivan tajuttoman hyvältä. 65€ tästä on pilkkahinta.
• Uudelleenpelattavuus: Pelilaudan modulaarisuus, useat eri skenaariot, randomius, eri strategiat ja paljon muuta. Tätä peliä voi pelata hamaan tappiin saakka ja senkin jälkeen kysyä vielä että “otettaisko vielä yksi matsi?”.
• Kokonaisarvio:  9,5/10 rilliä, eli aivan megasaagelin hyvä. Antaisin kympin, mutta pelataan peliä hiukan enemmän ja katsotaan miltä alkuhuuman jälkeen tuntuu.

Nopea ja toimiva systeemi, mielenkiintoinen teema ja kaunis katsella. Claustrophobia on kaikkea mitä kaksinpelattavalta lautapeliltä toivon.

- Mordjinn

Ensin kukin pelaaja saa vuorollaan valita yhden neljästä fantasiarodusta (ihmiset, undeadid, elffit ja demoninpalvojabarbaarit), jonka jälkeen rakennetaan pelin kartta. Modulaarinen kartta rakennetaan ennen jokaista peliä siten että jokainen pelaaja saa kätösiinsä kaksi kartanpalaa, jotka saa vuorollaan asettaa kuinka haluaa. Näinollen kaksinpelin kartta on paljon pienempi kuin nelinpelin kartta ja tunnelma pysyy tiiviinä. Kartan rakennuksen jälkeen ensimmäisenä pelattavan rodun valinnut pelaaja asettaa kartan reunamille ne kohdat joihin kunkin rodun aloitusalue laitetaan. Homman juju on se että ensimmäinen pelaaja saa näistä alueista viimeisen, jolloin on hänen etunsa mukaista rakentaa mahdollisimman tasapuolinen kartta.

Runewarsin ideana on kerätä haltuunsa kuusi lohikäärmeriimua ja jos kukaan ei kykene tähän kuuden pelivuoden aikana pelin voittaa eniten riimuja kerännyt lordi. Jokainen pelin kierroksista on yksi vuodenaika, jonka aikana kukin pelaaja voi pelata yhden resurssien keräämiseen, armeijoiden liikutteluun sun muihin toimiin käytettävän käskykortin kädestään. Perinteinen isolla armeijalla turpaanlyönti onnistuu hyvin, mutta myös diplomaattisempi tie voittoon on mahdollinen. Descentistä tutut sankarit vipeltävät ympäri maailmaa ja suorittavat tehtäviään Sormuksen saattueen hengessä ja eri vuodenajat tuovat A Game of Thrones lautapelin tyyliin vaihtelevia tapahtumia pelin kulkuun. Runewars onkin melko monimutkainen ja  todella monipuolinen peli ja ensimmäiseen pelikertaan saimme upotettua yli kuusi tuntia tehokasta peliaikaa (lähes kahdeksan jos lasketaan uuden pelin pelikuntoon laittaminen mukaan). Kuitenkaan missään vaiheessa pelin aikana ei iskenyt puutumus tai kyllästyminen ja kaikkien osallistuneiden mielestä Runewars oli erinomainen peli.

RUNEWARS

• Pelaajamäärä: 2-4. Parhaimmillaan 3-4 pelaajalla.
• Sääntöjen raskaus: (semi)hevi. Kun perusrundin ja -mekaniikan saa haltuun kulkevat kierrokset ketterästi. Randomiuden määrä tasoittaa pahinta analyysiparalyysiä. Peliaika lienee jossain neljän tunnin molemmin puolin, kunhan saamme enemmän pelejä vyön alle. Pelissä on usein tilanne, jossa joutuu valitsemaan kahden tärkeän vaihtoehdon välillä sen kumpi edistää valittua suurta strategiaa paremmin. Taistelut on toteutettu mielenkiintoisesti ja ne tuovat oman taktisen metapelin pääpelin alle, mutta eivät hidasta pelin rullaamista liikaa.
• Teema: Vaikka FFGn oma Terrinothin fantasiamaailma (käytetty muun muassa Descentissä, Runewarsissa, Rune Agessa ja Runeboundissa) ei cooliudeltaan olekaan Old World tai Keski-Maa tasoa, niin kokonaisuudessaan pelin teema ja toteutus ovat todella nätisti tehtyjä.
• Komponentit: Pirusti muoviminiatyyrejä, tyylikästä grafiikkaa ja jopa kolmiulotteiset vuoret. Tästä on helppo diggailla.
• Uudelleenpelattavuus: Modulaarinen pelilauta, monta mahdollista voittostrategiaa, pelattavien rotujen erot sekä random-tapahtumat takaavat että jokainen pelikerta on uusi kokemus.
• Kokonaisarvio:  9/10 rilliä, eli saagelin hyvä

- Mordjinn

Kuvat on napattu BGGstä ja voi olla että lopullinen peli näyttää hyvinkin erilaiselta. Nättihän tuo ainakin tuossa demoversiossaan näyttää olevan.

- Mordjinn

Toivottavasti saan loput kylästä maaleihin pikavauhtia että pääsen uusien projektien pariin (ja vaimo saa hyllynpäällisen takaisin kukkaviidakkonsa haltuun).

- Mordjinn

Aiemmin Rilliblogissa arvostelemani Descent on huippupeli, mutta sen systeemi on hiukan kömpelö ja vanhentunut jonka takia yhden questin pelaaminen vie aivan liikaa aikaa kiireisiltä (ja hitaina pelaajina tunnetuilta) Rillikerholaisilta. Olin enemmän tai vähemmän salaa toivonut jonkinlaista päivitystä peliin ja hihkuin riemusta kun FFG julkisti kakkosedikan ilmestyvän ensi vuoden alussa. Descentin kakkoseditio on täysin uudistettu peli, jossa ensitietojen mukaan on mukana virtaviivaistetut säännöt, expalla kehittyvät sankarit, lyhyemmät pelikerrat, kampanjasysteemi jossa on tarinallisia elementtejä ja paljon muuta. Kuulostaa suorastaan huipulta ja luulenpa että tästä tulee ensimmäinen koskaan ennakkotilaamani lautapeli.

2. Fortune and Glory: The Cliffhanger Game

Rillikerhon yksi lempparilautapeleistä on Flying Frogin zombie – selviytysmispeli Last Night on Earth, joka on pelikokemuksena herkullisen elokuvallinen. Flying Frog jatkaa vahvaa temaattista settiään uutukaisellaan, jossa pelaajat ottavat Indiana Jones tyyppisen seikkailijan roolin ja matkustavat ympäri maailmaa legendaarisia esineitä ja aarteita metsästäen. Peli sijoittuu 1940-luvulle ja täytyy nostaa FF:lle hattua että näinä poliittisen korrektiuden aikoina he uskalsivat tehdä natseista yhden pelin vihollisjärjesjestöistä.  Peliä voi pelata kilpailullisesti tai co-oppina ja sen pelaajamääräksi on ilmoitettu 1-8, eli täydellinen määrä Rillikerhon tarpeisiin. Peliä testaamaan päässeet ovat sitä kovasti kehuneet ja luulenpa että tämä(kin) peli menee Rillikerhon hankintalistalle.

3. Blood Bowl Team Manager

Rillikerho on hakannut Blood Bowlia sen ensimmäisestä editionista lähtien ja myöhemmin miniatyyrit hautautuivat kaappiin digitaalisen version ansiosta. Blood Bowl Team Manager korttipeli tarjoilee uuden näkökulman tämän fantasiaurheilun ihmeelliseen maailmaan pelaajien ottaessa “valmentajan” sijasta joukkueen managerin roolin. Kahdesta neljään pelaajaa voi valita kuudesta eri manageroitavasta joukkueesta mieleisensä, värvätä tähtipelaajia sekä muuta henkilökuntaa ja päihittää toisia pelaajia viikon peleissä.  Lopullisena päämääränä on tulla valituksi Spike! – lehden vuoden Blood Bowl manageriksi. Mielenkiintoinen teema sekä GenConista kaikuneet positiiviset arviot nostavat pelin oman listani kolmoseksi.

Ylläolevien lisäksi täytyy mainita FFG:n hankkineen itselleen Star Warsin – lisenssin. Sarjan kaksi peliä ovat hieman Wings of Waria muistuttava avaruustaistelupeli X-Wing, sekä tuoretta FFGn Lord of the Rings korttipeliä muistuttava co-op keräilykorttipeli Star Wars: The Card Game.

- Mordjinn

- Mordjinn

Olen seurannut elokuvan valmistumista lähietäisyydeltä jo vuosia ja rehellisesti sanottuna en oikein tiennyt mitä odottaa lautapeliltä. Pelko pettymyksestä oli suuri, mutta onneksi se osoittautui aiheettomaksi. Disclaimeria pitää heittää sen verran että tämä sneak peekki on kirjoitettu yhden, prototyyppilaudalla ja komponenteilla pelatun pelin perusteella ja se ei välttämättä anna täydellistä kuvaa lopullisesta tuotteesta. Lisäksi, koska pelasin maan puolella, en täysin tiedä kaikkia kuunatsipelaajien hienouksia. Sen verran voi pelin ulkonäöstä sanoa, että Iron Sky näyttää jo nyt erittäin hyvältä ja osassa pelin komponenteissa on käytetty hyväksi elokuvan upeaa konseptitaidetta.

Iron Sky – lautapeli on 2-6 pelaajan keskiraskas lautapeli, jossa puolet pelaajista omaksuvat maahan hyökkäävien kuunatsien roolin ja loput pelaavat maan puolustusarmeijaa. Pelin lauta on nerokkaasti jaettu kolmeen osaan, joista jokainen kuvaa yhtä maanosaa: Eurooppaa, Amerikkaa ja Aasiaa. Kaksinpelissä pelaajat käyttävät vain yhtä lautaa, mutta kuuden pelaajan testipelissämme kaikki maanosat olivat käytössä. Pelin päämääränä on kerätä mahdollisimman paljon valloituspisteitä, joita saavutetaan valtaamalla eri maita maanosan kartalta. Pelin alussa maan puolustusjoukot ovat asemissa kartalla siinä missä kuunatsit aloittavat pelin kiertoradalta. Maan joukot ovat loppumattomat ja palaavat maan pelaajan käyttöön kuoltuaan, siinä missä kuolleet kuunatsit päätyvät maan pelaajan haltuun. Alustavasti peliin on Revisionin mukaan mietitty myös co-op mahdollisuutta, jossa pelaajat pelaisivat Arkham Horror tyyliin yhdessä peliä vastaan.

Iron Sky:tä pelataan kierroksittain, siten että kaikki kuunatsipelaajat tekevät vuoronsa samanaikaisesti, jonka jälkeen maan puolustajat tekevät vuoronsa. Näin pelataan seitsemän pelikierrosta. Tämän jälkeen lasketaan loppupisteet ja määritetään pelin voittajapuoli sekä eniten pisteitä kerännyt pelaaja. Pelin yksi hienous piileekin siinä, että kuudellakin pelaajalla peli koostuu kolmesta 1 vs 1 taistelusta. Voit hävitä taistelun omasta maanosastasi selvästi, mutta muiden onnistuessa tiimisi voittaa pelin. Voinkin hyvin kuvitella tämän pelin soveltuvan erinomaisesti Rillikerhon repertuaariin juuri tällaisen semi-tiimipelaamisen ansiosta.

Kuunatsien invaasio on alkanut. Tilanne pelin alkupuolelta.

Peliä pelataan käyttämällä resurssipisteitä (Maalla raha- ja politiikka-, kuunatseilla käskypisteet) toimintokorttien pelaamiseen. Toimintokorteilla muun muassa värvätään uusia joukkoja ja liikutellaan niitä maailmankartalla. Koskaan ei ole tarpeeksi resursseja tehdä kaikkea haluamaansa ja usein pelaaja joutuukin tekemään tiukkoja valintoja joukkojen liikuttelun ja värväyksen, sekä muiden toimien välillä. Toimintokortit ovat selkeitä ja kierroksen tekeminen on yksinkertaista, kunhan on kyennyt päättämään mitä haluaa tehdä.

Armeijan liikkuessa vastustajan hallussa olevaan maahan syntyy taistelu. Taistelut käydään erillisillä taistelukorteilla, jossa olevat kuviot kuvaavat taistelun kolmea eri vaihetta. Jokaisessa vaiheessa kortti voi tuhota vastustajalta yhden armeijan, puolustaa armeijaa tuhoutumasta tai tehdä ei-mitään. Näitä ikoneita vertaamalla saadaan tietää taistelun lopputulos. Taistelukortit on värikoodattu vihreä (puolustus), keltainen (neutraali) ja punainen (hyökkäys) ja ne valitaan aina kahdesta tarjolla olevasta vaihtoehdosta ”pimeästi”. Näin ollen pelaajalla on tieto kortin ominaisuuksista yleisesti, mutta ei tarkkaa tietoa kortin todellisista taisteluominaisuuksista. Enemmän shakkimaista kokemusta hakeville pelaajille taisteluiden varsin iso satunnaisuus voi kuitenkin olla ärsyttävää, koska voi käydä myös niin että huono tuuri pilaa hyvin mietityn strategian. Henkilökohtaisesti kuitenkin pidin pelin mekaniikasta. Se teki taisteluista nopeita ja jännittäviä ja satunnaisuus esti liiallisen analyysi-paralyysin, jolloin peli eteni jouhevasti.

Kuten yllä olevasta voi päätellä, oli Iron Sky -lautapeli allekirjoittaneelle erittäin positiivinen kokemus. Peli simuloi mielenkiintoisesti kuunatsien ja maan välistä maailmansotaa ja siinä on juuri sopivasti muuttuvia tekijöitä jotka vaikuttavat pelin kulkuun. Korttien satunnaisuuden ja mekaniikan monimuotoisuuden ansiosta pelin jälleenpeluuarvo on korkea ja noin 1-1,5h peliaika on kutakuinkin täydellinen. Iron Sky asettuu omassa mielessäni samalle viivalle mainion Small Worldin kanssa ja löytää takuuvarmasti tiensä Rillikerhon pelipöydälle ilmestyttyään.

- Mordjinn

Ylimpänä Noradin sankarit, sekä Salemin supertaistelijatar Jessica Hollister valkoisessa haarniskassaan. Keskellä Salemin kauniit pojat Jack Saw:n johdolla ja alla itse Tohtori zombihenkivartijoineen.

Päivittelen tänne vielä ison robotinkin kuvan, kunhan vaan saan sille maalipalttoon päälle.

- Mordjinn