Eilisiltana Rillikerho pääsi kurkistamaan H.P. Lovecraftin Cthulhuntäyteiseen maailmaan ja testaamaan FFGn upouutta Mansions of Madness – lautapeliä. Hetken uudenuutukaisen pelin ihania tuoksua nuuskittuaan pystyi pelipartiomme keskittymään laatikon sisältöön ja kävi ilmi että FFG oli jälleen pakannut paketin piripintaan erilaisia pikku-ukkeleita, monstereita ja pahvinappuloita. Itse pelin lauta koostuu paksusta pelilautapahvista tehdyistä huoneista, joita yhdistelemällä luodaan kunkin eri tarinan modulaarinenkartano tutkittavaksi. Pelin muoviminiatyyrit ovat skaalaltaan luokkaa noin 20mm ja ajavat asiansa hyvin, vaikka mitään supersykähdyttävää ei tällä kertaa nähdäkään. Maalattuina figut toki loisivat vielä parempaa immersiota, mutta hyvältä nuo näyttävät suoraan boksistakin nostettuina. Monsterifiguilla on jalustanaan erikoisneliö, josta käyvät ilmi pelissä tarvittavat evade- ja horror-tsekki muuttujat ja jonka pohjasta figua nostamalla näkee monsterin erikoishyökkäyksen sekä muut ominaisuudet. Systeemi on hyvä, koska eri hirviöiden vaarallisuus käy ilmi vasta kun sitä on haavoittanut, jolloin tutkija-pelaajat saavat kurkata jalustan alle. Pelilaudan ja miniatyyrien lisäksi pelin mukana tulee hirmuinen läjä erilaisia kortteja ja elinvoima-, mielenterveys-, taito-, pimeys-, tuli- jne. jne. jne. merkkejä. Rahoilleen saa siis jälleen isosti vastiketta, jos pelin arvo lasketaan sen mukana tulleen tavaran määrässä.
Figuja tulee sekä monstereille että tutkijoille monta monituista.
Pelin alussa yksi maksimissaan viidestä pelaajasta ryhtyy Descentin tapaan Keepperiksi, Cthulhun kätyriksi, jonka tehtävänä on pelata muita pelaajia vastaan. Keeper valitsee ensin viidestä mahdollisesta eri tarinasta ja sitten vielä tarinan kolmesta eri variantista mieluisensa ja rakentaa pelilaudan kartanoineen, johtolankakortteineen ja muine erikoisuuksineen pöydälle. Pelaajat taas valitsevat useasta tutkijasta itselleen alter egon, joka tarinan asettamaa mysteeriä lähtee selvittämään. Mukanava twistinä hahmonvalinnassa on, että jokaisella hahmolla on kaksi eri valinnanvaraista attribuuttikorttia, joilla hahmoa pystyy jonkinverran muuttamaan toivomaansa suuntaan. Nämä attribuuttikortit vaikuttavat niin hahmon fyysisiin kuin henkisiin ominaisuuksiin, kuin hänen “kerran pelissä”- erikoiskykyynsä ja aloitustavaroihinsakin. Mukavaa on myös että hahmoille on kirjoitettu lyhyt tarinanpätkä kertomaan miksi he ylipäänsä ovat päätyneet Hulluuden Kartanoon seikkailemaan.
Ashcan Pete on kovia kokenut muusikko, joka uniensa riivaamana kiertää auttamassa pulaan joutuneita kitaransa ja uskollisen bullmastiffinsa Duken kanssa.
Mansions of Madnessin säännöt ovat laajat ja monisäikeiset. Varsinkin keepperillä kannattaa olla sääntökirja muutamaan kertaan luettuna ennen ensimmäistä pelikertaa, koska muuten kokonaisuus kärsii huomattavasti. Sääntöjen laajuudesta huolimatta itse pelaaminen on mukavan kevyttä, koska varsinkin tutkijoiden kierrokset tapahtuvat usein hyvin nopeasti. Tutkijat voivat peruskierroksella tehdä kaksi liikettä ja yhden toiminnan, joka voi olla mitä tahansa taistelusta ja yhdestä lisäliikeestä taikakirjojen aktivointiin tai huoneiden tutkimiseen. Yksinkertaisesta mekaniikasta ja sen mahdollisuuksista saa nopeasti kiinni, mutta se mahdollistaa monia erilaisia kombinaatioita mukavasti. Pelaaminen muistuttaa keveydeltään Last Night on Earthia, rakenteeltaan (Keepperinvuoro – pelaajien vuoro missä järjestyksessä vain – Keepperinvuoro…jne.) Descenttiä ja taustalla häärii Arkham Horroista tutut evade- ja horror checkit ja fluffi. Jokainen pelaaja saa vuoron tarpeeksi usein ettei väliaikana ehdi kyllästymään ja pelin tarina etenee sutjakkaasti. Tutkijat kulkevat ympäri kartanoa ja etsivät johtolankoja ja tavaroita, jotka ovat huoneissa olevia kortteja. Keepperi taas kerää Descentin tapaan uhka-nappuloita, joilla hän voi pelata pakasta vetämiään erilaisia erikoisefektejä, kuten traumoja ja onnettomuuksia, tutkijoihin.
Tarinallisuus on Mansions of Madnessin ehdoton valttikortti. Jokainen pelikerta on erillinen tarina, jota pohjustetaan Descentin tapaan lyhyellä kertomuksella mitä on tapahtunut aiemmin. “Tähän mennessä tapahtunut” – tekstit ovat erinomaisesti kirjoitettuja ja asettavat hienosti pelaajat tutkijoiden saappaisiin. Tutkijoiden tehtävänä on etsiä kartanosta johtolankoja, jotka vievät tarinaa eteenpäin samaan aikaan kun tarina toisaalla etenee jokaisen Keeperin vuoron jälkeen tavoite-korttien kautta. Rillikerho ei (valitettavasti) ole koskaan ollut lautapelien osalta kovin innoissaan lukemassa korttien tai pelien taustatarinoita, mutta Mansions of Madness suorastaan pakottaa pelaajat keskittymään myös pelikokemusta syventäviin teksteihin. Toki monia kortteja voi hypätä yli ja vain heitellä noppaa, mutta silloin mielestäni menettää suuren palan hienoa pelikokemusta. Suomeksi peliä pelatessaan onkin ensiarvoisen tärkeää että Keepperi osaa kääntää lennosta eri tapahtumakortteja suomenkielelle, koska englannin sönköttäminen joka väliin ei tuo oikeaa tehoa tarinankerrontaan. Peliä voi helposti niin halutessaan viedä varsin pitkällekin roolipelimäiseen suuntaan, joskin silloin keeper saanee edun pelaajien “optimoinnin” vähentyessä. Pelin perusversiossa on erilaisia tarinoita viisi erilaista ja niiden variantit, eli pelattavaa riittää illaksi jos toiseksikin. Pelasimme itse saman tarinan kaksi varianttia noin neljässä tunnissa ja mukavasti molempien loput olivat hyvin erilaiset. Pelin jälleenpeluuarvo on siis korkea.
Kartanon modulaarinen kartta tuo upean visuaalisen elementin pelaamiseen.
Yksi Mansions of Madnessin erikoispiirteistä ovat pelaajien eteen aika ajoin sattuvat puzzle-tehtävät. Sen sijaan että lukon avaaminen heitettäisiin nopalla, joutuu pelihahmon sijasta pelaaja hommiin. Puzzleja on useita erilaisia ja niissä pitää muun muassa ratkaista kuva-arvoituksia, asettaa symboleita oikeisiin asentoihin toisiinsa nähden ja yhdistellä virtapiiriä. Tärkeä tekijä puzzleissa on myös pelihahmon älykkyys, koska se määrittää pelaajalle mahdollisten siirtojen määrän. Varsinkin ensimmäisillä kerroilla puzzlet tuntuivat todella raikkaalta mekaniikalta ongelmatilanteiden simulointiin, joskin ne ovat ainakin ensimmäisessä tarinassa varsin helppoja. Todennäköisesti tulevaisuudessa tulemme lisäämään jonkin tietyn aikarajan niiden ratkaisuun lisäpaineen luomiseksi. Yksi pelin ainoita selkeitä miinuksia tulee puzzlejen värikoodauksesta, joka on suttuista ja varsinkin huonossa valossa pelatessa tulee aiheuttamaan ongelmia takuuvarmasti.
Kaikenkaikkiaan Mansions of Madness oli todella positiivinen kokemus. Suhteellisen kevyt ja nopeatempoinen peli, joka kuitenkin on täynnä substanssia, mielenkiintoisia tapahtumia ja tarinaa. Vihernahan sanoin systeemi on toimiva sekoitus Last Night on Earthia, Descenttiä ja Arkham Horroria. Parin tunnin semikevyenä 2-5 pelaajan pelinä MoM menee takuuvarmasti toivepelien listan kärkipäähän lähikuukausiksi. Keepperiltä peli vaatii muita pelaajia enemmän, mutta koska tutkija-pelaajat pelaavat peliä co-oppina, on myös uusien pelaajien tuominen pelin ääreen äärimmäisen helppoa. Henkilökohtaisesti pidin erityisesti pelin tavasta kertoa tarinaa tapahtumien kautta. Vaikka emme tavanneetkaan zombeja ja kirvessurmaajia pahempia hirviöitä eilisen session aikana, on Chtulhulla takuuvarmasti tutkijoiden pään menoksi monen monituista juonta lonkeroidensa ulottuvilla. Iä iä Chtulhu fhtagn!!!
- Mordjinn
Viime aikoina Rillikerhon jäsenet ovat olleet hirmuisen kiireisiä omien projektiensa parissa. Emme ole jatkaneet Warhammer Roleplay 3ed kampanjaamme tyttäreni syntymän jälkeen ja alkoikin tuntua siltä, että ainakin toistaiseksi viiden jannun saaminen pelipydän ääreen säännöllisesti ei ole kovin helppoa. Itse pelinjohtajana inhoan tilannetta jossa kaikki pelaajat eivät ole paikalla. Se joko asettaa rajoituksia seikkailuille, jotta puuttuvan pelaajan hahmolla on hyvä syy olla olematta mukana tai sitten yksi sankareista seuraa zombina ryhmän mukana. Kampanja-hammastani alkoi kuitenkin kolottaa ankarasti ja aloin tutkimaan vaihtoehtoisia tapoja päästä seikkailemaan, siten että kaikkien ei täytyisi aina olla mukana.
